| Pislaploki käänsi ottelun vahvalla aloituksillaan, joka tuotti varsinkin toisessa erässä selkeitä vaikeuksia Pieksämäen vastaanotolle. Tämän seurauksena Reino Kosonen joutui vaihtamaan liberonsa Pia Laaksosen Maiju Hiekkaan, eniten vastaaotossa oli vaikeuksissa maajoukkueessakin pelanneella Taru Alholla.
Pieksämäen kokenut päävalmentaja Kosonen yritti saada peliinsä ryhtiä pelaajavaihdoilla ja paikkojen vaihdolla, mutta se ei tuottanut tulosta.
-Pislaploki voitti meidät tänään laajemmalla materiaalilla, me emme pelanneet tänään joukkueena, tarvitsemme paljon harjoitusta, jotta pelimme toimisi paremmin , totesi pettynyt Kosonen.
Pislaplokista löytyi ulkomaanapujen lisäksi onnistuijia. Joukkueen kapteeni Taija Pekkarinen pelasi kauden parhaimman pelinsä. Heli Virtanen oli jo totuttuun tyylinsä tehokkain torjuja. Passari Outi Polso parantaa peli peliltä tekemistään. Velmu passari hoiteli muutama jujun vastustajan kenttään. Yleispelaaja Paula Räisänen oli välillä vaikea pidettävä Pieksämäelle, hänen kova pomppunsa aiheutti vaikeuksia vastustajalle.
- Teimme hyvän harjoitusviikon, opimme kahdesta edellisestä pelistä miten pelataan erät loppuun, lisäksi kotikatsomon vahva kannustus oli jälleen tärkeässä roolissa, iloitsi Pislaplokin Satu Natunen.
Palkitut:
Lähivakuutus:
3/Nikolina Alter ,Pislaploki
2/Missie Stidham, Pislaploki
1/Anna Boritseva, Pieksämäki |