Pislaplokin syysturnaus käynnistyi
Tänä kesänä ovat Pislaploki, Pieksämäki Volley ja Kuusamon Pallo-Karhut ovat aiemmin jo pelanneet kaksi turnausta. Sarjan viimeinen osa alkoi lauantaina Pihtiputaalla. Pelaavat kuusikot olivat muuttuneet viime viikonlopun Pieksämäen turnauksesta. Eniten vaihtuvuutta oli tullut Kuusamolla, sillä puuttui kolme normaalisti pelaavaa pelaajaa. Ainoastaan Erin O´Connor oli paikalla, mutta hän jättää Pihtiputaan turnauksen pelaamatta. Joukkueen passari Eveliina Koljonen oli nuorten MM-beachillä Pislaplokin Taija Pekkarisen kanssa. Epävirallisten tietojen mukaan joukkueen toisen ulkomaalaisen Tina Martinin sopimus on purettu. Hänen tilalleen PaKa etsii uutta hakkuria.
Pieksämäki oli muuttanut hieman pelijärjestystään. Jenni Siimes oli siirtynyt edelliskausien keskipelaajan paikalle, koska brassi Jussua Santos da Rochan tryout-sopimus oli purettu. Avauspäivänä Pieksämäen peli oli pirteää. Ensimmäisessä ottelussa se kaatoi Pislaplokin erin 2-1. Anna Boritseva oli tutun tehokas. Verkolla häntä säesti Sofia Liukkonen, joka väläytteli pomppuaan pirteästi. Nuori libero Maiju Hiekka pelasi myös hyvän pelin.
Toisessa ottelussa Pieksämäki oli selkeästi vahvempi verkolla kuin Pallo-Karhut. Toisessa erässä Boritseva jäi vaihtoon, se ei heikentänyt Pieksämäen tehoja. Esille tulivat Taru Alho ja Siimes. Pieksämäki kaatoi Kuusamon suoraan 3-0.PaKan tehokkain oli Jaana Kumpumäki vahvana torjujana ja Saina Secka erinomaisilla hyökkäys- ja puolustuspelillä.
Ensimmäisen päivän viimeisessä pelissä Pislaploki voitti kaksi ensimmäistä erää hyvillä aloituksilla ja vähemmillä virheillä kuin PaKa. Miss Stidham ja Nikolina Alter tekivät vahvaa työtä verkolla ja aloitusruudussa. Kolmanteen erään Pislaploki vaihtoi pari pelaaja. Peli sujui edelleen, mutta pikkuhiljaa otteisiin tuli selkeä pelin kovuuden pehmeneminen, joka käänsi viimeisen erän Kuusamolle.
Turnaus jatkuu sunnuntaina klo 11.00 Pislaploki-PaKa, 13.00 Pieksämäki-PaKa, 15.00 Pislaploki-Pieksämäki
|