OrPo rutisti erän loput paremmin


Pislaplokin hyvä taistelu ei tuottanut tällä kertaa pisteitä hyvin pelanneesta OrPosta..

Edellisen kierroksen yllätystappio Laihialle oli selkesti aktivoinut Oriveden Ponnistusta sen voittaessa vieraissa Pihtiputaan Pislaplokin, joka taistelee suorasta säilymisestä Laihian Lujattarien kanssa. Kaksi ensimmäistä erää taisteltiin pisteistä urakalla. Pislaplokin Kristina Fabris huolehti yhdessä Maria Uunilan ja Taija Pekkarisen kanssa siitä,että OrPo joutui pelaamaan ykköskuusikolla koko ajan. Tällä kertaa Jukka Koskinen ei halunnut riskeerata pistemenetyksiä. Se tuottikin molempien erien lopuissa onnistuneet pisteet. Joukkueen ykköstykki Allie Griffins oli tutun tehokas. Passari Jenni Petäjäjärvi järjesteli hänelle hyviä paikkoja, joista tuli myös ratkaisupisteet. Hyvänä apuna hääri myös Stella Odion sekä liberon paikalta yleispelaajaksi palannut Jonna Väätäinen.

Kolmatta erää hallitsi OrPo, se sai peliinsä pysymään uomissaan, vastaavasti kotijoukkue pelissä tuli virhevaide, Pislaplokin Satu Natunen tekikin runsaasti pelaajavaihdoksia, mutta todellista pelimeinkiä Pislaploki ei enää löytynyt.  

- Meille nämä pelit ovat hyvää harjoitusta ennen pudotuspelejä, omia virheitä teimme enemmän kuin aioimme, joten seuraavaan peliin jää vielä paljon mietittävää, summasi Oriveden luotsi Jukka Koskinen.

- Kaksi erää oli taistelua,  sen jälkeen peliä ei piristänyt edes vaihdotkaan. Laihian pelin tapaista rutistusta ei löytynyt tällä kertaa, tilitti Satu Natunen Pislaplokista.

Palkitut:

H2O/pisteet: 3/ Griffins 2/Petäjärvi 1/Fabris

Parhaat: Pislaploki: Fabris , OrPo Griffins

Pisteiden tekijät:

Pislaploki: Fabris 17/+10, Uunila 8/+6, Reed 6/+1, T.Pekkarinen 4/-2, J.Pekkarinen 3/-1, Tähtinen 1/+1, Kananen 1/-2

OrPo: Griffins 17/+13, Petäjäjärvi 9/+5, Odion 9/+4, Väätäinen 8/0, Tuominen 7/+3,Härkänen 6/+3, Korhonen 2/-4

Pislaplokin tappio OrPolle ja Laihian voitto Kuusamosta merkitsi sitä, että viimeiselle runkosarjakierrokselle jäi pohdittavaa. Mielenkiintoisella kierroksella Pislaploki saa vieraakseen Pieksämäen, joka taistelee vielä kotiedusta Someroa vastaan. Laihia pelaa kotonaan LiigaEuraa vastaan, jolle pelillä ei ole merkitystä.

 

Etusivu
Uutiset
Kuvagalleria
Otteluohjelma
Pelaajat
Yhteistyökumppanit
Yhteystiedot
Videot
Taustatarina

Fanituotteet


Ajankohtaista

23.01.2012 ::: Pislaploki ei pystynyt ahdistamaan LP Viestiä

Pihtiputaan Pislaploki ei pystynyt hyvästä alusta huolimatta ahdistelemaan 104. peräkkäisen suomalaisista joukkueista voittanutta LP Viestiä ...

---------------------------

Ajankohtaista

21.01.2012 ::: Pislaploki kukisti kesyn Kuusamon Pallo-Karhut Viitasaarella

Pihtiputaan Pislaplokin ja Kuusamon Pallo-Karhujen kolmas kohtaaminen naisten lentopallon mestaruusliigakaudella ...




© PislaPloki. Kaikki oikeudet pidätetään.