Pislaploki yllätti Someron


Pihtiputaan Pislaploki otti tärkeät kaksi pistettä Somerolta  nousemalla 1-2 erätappiotilanteesta 3-2 (25-19,23-25,22-25,25-16,15-12) kotivoittoon. Kamppailu oli samalla Pislaplokin Kristina Fabriksen (30/+17) ja Someron Annukka Talvitien ( 30/+22) kaksinkamppailu.

-Kristiinan lisäksi koko joukkue voitti, erityisesti libero Saana Koljonen oli huikaiseva, samoin Taija Pekkarisen tekemisessä  oli rohkeutta, kaksi pistettä oli hyvä saavutus, vaikka kolmea lähdettiin tavoittelemaan, tuumaili Pislaplokin päävalmentaja Satu Natunen.

-Pislaploki syötti meidät tänään kumoon ja puolusti meidät asettomaksi. Talvitie ja Anna Vahe pelasivat hyvän pelin, tilitti Someron Vesa Kujanpää.

Ensimmäinen erä alkoi Pislaplokin hyvillä aloituksilla, joita riitti koko erän ajaksi. Peräti kuusi ässäsyöttöä löytyi tilastosarakkeeseen. Someron vastaanotto tökki koko erän ajan. Passari Hanna Anttila (ex-Ploki) joutui hakemaan passeillaan lähinnä laitapelaajia. Talvitie saikin hurjan määrän  passeja. Koko pelin saldo oli hänellä  peräti 74 passia. Pislaplokin Fabris tyylitteli melkein mitä vain verkolla hyvänä apuna toimi  Taija Pekkarinen, joka tykitti tämän kauden kovimmat laakinsa Pihtipudassalin parkettiin.

Toinen eräkin sujui samaan tahtiin. Pislaploki oli  jo 13-9 johdossa ja kaikki erä oli jo kääntymässä kotijoukkueelle. Someron kokenut hakkuri Anna Vahe sai hyvän aloitusputken ansiosta vieraat tasoihin. Loppu oli kovaa ja tasaista peliä. Se tarjosi  yleisölle pitkiä palloja ja mainiota lentopalloviihdettä.. Kotijoukkueella oli ollut melkein tikkari suussa, mutta Someron Talvitie ja Vahe käänsivät erän niukasti , mutta ansaitusti itselleen.

Pitkän erätauon jälkeen molemmat joukkueet taistelivat jälleen pitkien pallorallien sävyttämän erän. Pislaplokin aloitukset helpottuivat jonkin verran. Someron  Anttila sai pyörittää passipeliä huomattavasti helpommin kuin aiemmin. Pislaplokin libero Saana Koljonen piti puolustuksillaan kotijoukkueen pelissä. Tilanteessaa 21-21 Pislaplokille tuli harmittavasti kaksi hyökkäysvirhettä, joilla Somero karkasi 25-22 erävoittoon.

Neljänteen Pislaploki löysi Rashinda Reedin aloitusvuorolla uskomattoman irtioton, jota se ei ole vielä tälläkaudella esittänyt. 6-5 tilanteesta Pislaploki karkasi peräti  15-5 karkuun. Ote ei hiipunut. Keskipelaajat Maria Uunila ja Reed oli tappoivat ja torjuivat palloja hyvään tahtiin.

Viidettä ja ratkaisevaa erää vei Pislaploki kahden tai kolmen pisteen erolla. Puolten vaihto tapahtui Pislaplokille 8-6. Somero tuli vielä Talvitien hyökkäyksillä  tilanteeseen 11-11, jonka jälkeen valmentaja Natunen otti aikalisän. Se tepsi. Fabriksen kahdella hyökkäyksellä tilanne muuttui Pislaplokille 13-11. Lopussa kotijoukkue pysyi hyvässä sykkeessä loistavasti kannustaneen yleisön tahdittaessa menoa. 15-12 voitto avasi kauden kovimmat tuuletukset Pislaplokin pelaajissa ja kotikatsojissa.

H20-pisteet 3/Kristina Fabris, 2/Saana Koljonen, 1/Annukka Talvitie

Parhaat: P: Fabris, S: Talvitie

Parhaita pisteiden tekijöitä:
Pislaploki

Fabris 29/+17
Reed 20/+15
T.Pekkarinen 15/+11

Uunila 13/+9
Kananen 6/+3

Somero:

Talvitie 30/+22
Vahe 16/+12
Eeva Puukka 12/+8

 

Etusivu
Uutiset
Kuvagalleria
Otteluohjelma
Pelaajat
Yhteistyökumppanit
Yhteystiedot
Videot
Taustatarina

Fanituotteet


Ajankohtaista

23.01.2012 ::: Pislaploki ei pystynyt ahdistamaan LP Viestiä

Pihtiputaan Pislaploki ei pystynyt hyvästä alusta huolimatta ahdistelemaan 104. peräkkäisen suomalaisista joukkueista voittanutta LP Viestiä ...

---------------------------

Ajankohtaista

21.01.2012 ::: Pislaploki kukisti kesyn Kuusamon Pallo-Karhut Viitasaarella

Pihtiputaan Pislaplokin ja Kuusamon Pallo-Karhujen kolmas kohtaaminen naisten lentopallon mestaruusliigakaudella ...




© PislaPloki. Kaikki oikeudet pidätetään.