|
Kolmanteen erään kotiyleisö odotteli jo pelin loppumista. Lujattaret satsasivat aloituksiin ja kovaa puolustuspelaamiseen. Anni-Leena Träskbäck ja Jasmin Niemi olivat pahimmat aloitusten tekijät. Saina Secka löysi myös puolustamisen ja hyökkäämisen riemun. Kotijoukkue sai hieman otetta erän lopussa, mutta Lujattaret otti ansaitsemansa erävoiton.
Neljännessä erässä Laihia karkasi Pislaplokilta, samoilla pelimetodeilla kuten kolmannessa erässä. Pislaplokillakin oli myös hyviä hetkiä, mutta todellinen rutistus jäi tekemättä. Omien virheiden suma sattui valitettavasti erän ratkaisuhetkille.
Heti avausottelussa mentiin viidenteen erään. Uuden pistelaskun mukaan molemmilla joukkueilla oli jo piste hankittuna. Pislaploki repäisi hyvän 4-1 johdon, mutta Secka ja Anna Eerola hoitivat verkolla tärkeitä pisteitä Laihialle. Vierasjoukkue eteni jo selkeään 10-7 johtoon, mutta loppu ei heiltä sujunut. Pislaplokin kapteeni Maria Uunilan aloitusvuorolla Pislaploki nousi 14-10 johtoon. Yksi eräpallon voittaminen tuotti otteluvoiton ja samalla avausvoiton.
- Oman pelin löytäminen hävityn Suomen Cupin voiton jälkeen oli päätavoitteemme. Kaksi ensimmäistä erää toimii mukavasti. Sen jälkeen Laihian aloitukset ja hyvä puolustuspeli tekivät pelistä vaikeamman. Voitto ja kaksi pistettä oli voitto meille kuin yksi piste ja tappio, puntaroi Pislaplokin päävalmentaja Satu Natunen.
- Pelimme parani huomattavasti Pieksämäen Cupin katastrofista. Nuoret tytöt pelasivat tänään upeasti, serbi Dubravka Dobrijevicin tehot olivat valitettavasti alhaiset, luultavasti ensi viikolla saamme uusia ulkomaalaisvahvistuksia, totesi Laihian Katarina Järvinen.
Palkitut
H2O/ 3 Rashinda Reed,Pislaploki
H2O/2 Maria Uunila, Pislaploki
H2O/1 Saina Secka:Lujattaret
Pislaploki paras: Rashinda Reed 22+16
Lujattarien paras: Saina Secka 19+9
Pislaploki
Rashinda Reed 22+16
Kristina Fabris 17+9
Taija Pekkarinen 17+6
Maria Uunila 7+1
Johanna Pekkarinen 5+2
Jenni Tuovila 2-2
Katariina Kananen 0/-2
Laihian Lujattaret
Saina Secka 19+9
Dubravka Dobrijevic 16+5
Anna Eerola 13+8
Jasmin Niemi 8+1
Liisa Hurskainen 8-6
Anni-Leena Träskbäck 4
|