Sari Virta Pislaplokin joukkueenjohtajaksi

Sari Virta
Sari Virta on Pislaplokin uusi joukkueenjohtaja.

 

Sari Virta on uusi ensi vuoden Pislaplokin joukkuejohtaja, 5 Suomen mestaruutta Vaasan Vasamassa voittanut ex-passari tuo tulleessaan tietotaitoa mm. joukkueen passareille. Sari on Raision Loimun kasvatteja. Juniorivuosien huipentuma oli A-tyttöjen SM-kulta Kangasalan joukkuessa 1985, jonka jälkeen hän siirtyi sen aikaisen suomalaiseen ykkösseuraan Vaasan Vasamaan. Vaasan menestysvuosien jälkeen hän palasi pelailemaan kotikulmille Raisioon. Pelaajauran jälkeen hän kiinnostui valmennuksesta. Erityisesti hän on toiminut juniorivalmentajana, mutta uraan liittyy myös valmennusta myös mm. Someron liigajoukkueen 2-valmentajana/tilastoijana. Viime kaudella hän toimi Raision Loimun 2-sarjan päävalmentajana.

Sari Virta halusi tutustua ja kokea Pihtiputaan maankuulun lentopallosysteemin.

-Odotan innolla yhteistyötä Satu Natusen, Mikko Vaittisen ja joukkueen kanssa. Haluan oppia itse lisää lentopallon saloista. Sekä tietysti hallita Data-Volley niin, että sitä pystytään hyödyntämään joukkueeseen. Fiilikset kaikkiaan ovat tosi mahtavat.

Sari kävi Pihtiputaalla kesäkuusa viikon verran tutustumassa tulevaan joukkueseen ja seuran organisaation. Se oli hänen mielestään erinomaisella tasolla.

Joukkuejohtajan tehtävien lisäksi Virta hoitaa ensi kaudella liigassa käytettävän Data-Volley tilastoinnin, joka vaatii seuroilta selkeää panostamista myös tilastoinnin kehittämiseen. Datan oppiseen Sari käyttää lähiviikot tietokoneen äärellä katsellen viime kauden Pislaplokin pelejä ja tehden samalla tilastoja sen peleistä.

Joukkueenjohtajan tehtävien lisäksi Virta toimii myös emoseura Plokin juniorivalmentajana.

 

Etusivu
Uutiset
Kuvagalleria
Otteluohjelma
Pelaajat
Yhteistyökumppanit
Yhteystiedot
Videot
Taustatarina

Fanituotteet


Ajankohtaista

23.01.2012 ::: Pislaploki ei pystynyt ahdistamaan LP Viestiä

Pihtiputaan Pislaploki ei pystynyt hyvästä alusta huolimatta ahdistelemaan 104. peräkkäisen suomalaisista joukkueista voittanutta LP Viestiä ...

---------------------------

Ajankohtaista

21.01.2012 ::: Pislaploki kukisti kesyn Kuusamon Pallo-Karhut Viitasaarella

Pihtiputaan Pislaplokin ja Kuusamon Pallo-Karhujen kolmas kohtaaminen naisten lentopallon mestaruusliigakaudella ...




© PislaPloki. Kaikki oikeudet pidätetään.