Risto Kaskilahti Pislaplokin mukana biitsillä


Risto Kaskilahti ja Jyrki Kemppainen pelin jälkeisissä tunnelmissa.

Se on siinä ja Elixir tv-ohjelmista tuttu Risto Kaskilahti kävi Pihtiputaalla tekemässä Wiitaunionin mainoselokuvaa ensi kesän matkailusesonkia varten. Ohjelmaan kuului kuvaukset pelaamalla beachiä naisten SM-liigajoukkueen tyttöjen kanssa. Varsinaiset kesäkiertuepelaajattaret olivat samaan aikaan pelaamassa omaa touria, mutta kesäiset pelihommat saatiin kuvattua lämpimän kesän vallitessa.

 

Risto Kaskilahti on pelannut lentopalloa aikaisemmin passarin roolissa Viitasaaren Viestin paidassa. Muistoissa oli myös  peli entisessä Pihtiputaan salissa pari kymmentä vuotta sitten.

-Muutaman kerran tuli pelattua vastustajan torjunta pihalle, muisteli Kaskilahti omaa peliuraansa.

Pelikaverina ollut Jyrki Kemppainen säesti pelissä omalla pelihuumorillaan. Kuvaukset kestivät tunnin verran. Hiekka pölisi pelaajien jalkojen alla. Päivät komeimmat tiikerit nähtiin Kaskilahden tekeminä. Ottelussa oli hyvä meininki, jossa Kaskilahti toi omalla tekemisellään hyvän fiiliksen esiin.

Etusivu
Uutiset
Kuvagalleria
Otteluohjelma
Pelaajat
Yhteistyökumppanit
Yhteystiedot
Videot
Taustatarina

Fanituotteet


Ajankohtaista

23.01.2012 ::: Pislaploki ei pystynyt ahdistamaan LP Viestiä

Pihtiputaan Pislaploki ei pystynyt hyvästä alusta huolimatta ahdistelemaan 104. peräkkäisen suomalaisista joukkueista voittanutta LP Viestiä ...

---------------------------

Ajankohtaista

21.01.2012 ::: Pislaploki kukisti kesyn Kuusamon Pallo-Karhut Viitasaarella

Pihtiputaan Pislaplokin ja Kuusamon Pallo-Karhujen kolmas kohtaaminen naisten lentopallon mestaruusliigakaudella ...




© PislaPloki. Kaikki oikeudet pidätetään.