Pislaplokille niukka tappio Salolle

Eveliina Koljonen
Pislaplokin parhaana palkittiin passari Eveliina Koljonen.

 

Salon Viesti jatkaa naisten SM-liigan kärjessä kaadettuaan Pislaplokin kotihallissaan 3-1. Pislaplokin asema pudotuspeliviivan alapuolella on mielenkiintoinen: Somero ja LiigaEura ovat yhden voiton päässä.

Salon Viesti ja Pislaploki kohtasivat toistamiseen viikon sisällä. Ensimmäisen pelin oli päättynyt selkeästi Salolle 3-0. mutta tällä kertaa Viesti ei vienyt pisteitä helpolla, sillä Ploki oli yllättää. Virheiden sävyttämässä ottelussa erät kotijoukkueelle 25-23, 23-25, 25-17, 25-20.

Pislaploki lähti otteluun uudella kokoonpanolla. Harjoituksissa selkänsä venäyttänyt Sini Häkkinen lähti vaihtopenkiltä. Hänen paikkansa yleispelaajana otti Helen Vesik. Vesikin keskipelaajatontille tuli Maria Uunila. Maikki olikin liekeissä. Torjuntapeli oli kohdallaan. Peräti viisi torjuntaa tarttui heti ottelun alussa Uunilan käsiin. Passari Kata Kananen oli pelijuonessa mukana torjumalla kaksi kertaa peräkkäin Salon kapteeni Annukka Talvitien.

Pislaplokin toinen passari Eveliina Koljonen hoiti myös ruutunsa puolustamalla muutaman pommin peliin. Vastaanoton paraneminen antoi passareille paremmat saumat hoitaa tehtäväänsä tehokkaammin.

Kahdessa ensimmäisessä erässä Pislaploki voitti mm torjunnat 11-2. Ensimmäisen erää sävyttivät ottelun päätuomarin virheelliset ratkaisut. Ne ihmetyttivät myös Salon valmentajaa Tomi Lemminkäistä. Tuomarivirheiden lisäksi pari viimeistä pistettä Salo sai Pislaplokin suorilla virheillä.Ne koituivat vierasjoukkueen tappioon. Niukka tappio 23-25 antoi uskoa seuraavaan erään. Kovan taistelun jälkeen Pislaploki käänsi ottelun toisen erän 25-23 voitoksi. Erän tähtiä olivat Taija Pekkarinen ja Helen Vesik.

Ottelun käännekohdaksi muodostui kolmasa erä, kun Viesti alkoi saada pelijuonestaan kiinni. Pitkän tauon jälkeen Salo repäisi 5-0 johdon, jota Pislaploki ei saanut kurottua kiinni. Neljännessä erässä Salo kipusi 10-5 johtoon, mutta sen jälkeen Viestin peli pysähtyi Pislaplokin hyviin omiin aloituksiin ja toimivaan kenttäpuolustukseen. Molemmat joukkueet saivat onnistumisia. Peli eteni tilanteeseen 18-18,jonka jälkeen Viesti sai nykäistyä ratkaisevan eron, jota Pislploki ei saanut enää kiinni. Tappio ei lisännyt Pislaplokin pistesaldoa, mutta joukkueen peli-ilme oli sellainen, jolla voitetaan otteluja.

Taija Pekkarinen oli päivän tehokkain pelaaja 13/+3. Hän nosti selkeästi tasoaan edellisestä pelistä, varsinkin vastaanotto oli hyvällä tasolla. Myös takakenttien taitajat Tiina Tähtinen ja Saana Koljonen puolustivat erinomaisesti. Saana teki vielä ässäsyötöllään ensimmäisen liigapisteensä. Pislaplokin parhaana palkittiin passari Eveliina Koljonen myös toinen passari Kata Kananen pelasi hyvän pelin.

Plokista Helen Vesik (13/-2) ja Suvi Tuomaala(10/-3) eivät päässeet tasolleen kuin ajoittain , mutta keskipalaaja Maria Uunila ahkeroi verkolla (11/+6). Stepahanie Wheeler teki 8/0 tehot löytyi.

Salon Piia Kinnusen keskipeli oli myös pyttykehon mieleen. Hän teki vähillä virheillä lukemat 11/+9. Annukka Talvitie teki eniten pisteitä 16/+6 , mutta hänen ja Viestin tähtipelaajien Laura Tuominen ja Hanna-Mari Arminen esitykset jäivät tällä kertaa vaisuiksi.

- Loppua kohden saimme ottelun alussa olleen torjunnan toimimaan ja siten pääsimme sillä alueella Plokin tasolle, se näytti olevansa parempi joukkue, mitä sarjataulukko totesi Viestin valmentaja Tomi Lemmikäinen.

- Peli-ilmeemme oli tänään voitontahtoinen. Harvoin prostestoin tuomareista, mutta tänään hävisimme ensimmäisen erän päätuomarin käsittämättömiin virheisiin,joista Viesti hyötyi. Jatkossakin pallonkäsittelyssä meni tuomarilta lukematon määrä läpi Salon epämääräisiä sormilyöntirupeita. Tällä tavalla ei kehitetä suomalaista lentopalloa. Toinen erä oli meidän parasta, analysoi Martti Karjalainen Pislaplokista.

Viesti-Pislaploki 3-1 (25-23, 23-25, 25-17, 25-20)
Viesti: Talvitie 16 (+6), Kinnunen 11 (+9), Tuominen 10 (-3), Pasternak 8 (+2), Arminen 7 (+4), Käsnänen 3 (0), Anttila 2 (0), Hämäläinen (L), Innilä. Oksala ,Tikakoski.

Pislaploki: T.Pekkarinen 13 (+3), Vesik 13 (-2), Uunila 11 (+6), Tuomaala 10 (-3), Wheler 8 (0), Kananen 4 (+3), E.Koljonen 1 (-1), S.Koljonen 1 (0), Häkkinen 1 (+1), Tähtinen (L).
H2O-pisteet: Kinnunen 3, E.Koljonen 2, Arminen 1.

Ässät: 6-4
Syöttövirheet: 11-15
Torjunnat: 11-16 (V:Pasternak 4, P: Uunila 6) Vastaanotto%: 65-51
Hyökkäys%: 34-30

Etusivu
Uutiset
Kuvagalleria
Otteluohjelma
Pelaajat
Yhteistyökumppanit
Yhteystiedot
Videot
Taustatarina

Fanituotteet


Ajankohtaista

23.01.2012 ::: Pislaploki ei pystynyt ahdistamaan LP Viestiä

Pihtiputaan Pislaploki ei pystynyt hyvästä alusta huolimatta ahdistelemaan 104. peräkkäisen suomalaisista joukkueista voittanutta LP Viestiä ...

---------------------------

Ajankohtaista

21.01.2012 ::: Pislaploki kukisti kesyn Kuusamon Pallo-Karhut Viitasaarella

Pihtiputaan Pislaplokin ja Kuusamon Pallo-Karhujen kolmas kohtaaminen naisten lentopallon mestaruusliigakaudella ...




© PislaPloki. Kaikki oikeudet pidätetään.