Tiukkaa vääntöä Somerolla

Lähellä oli se lopputulos, että Pislaploki olisi saanut Somerolta yhden pisteen sijasta kolme. Kotijoukkue Somero käänsi niukan kotivoiton 3-2 ( 19-25,31-29,20-25,25-15,15-10).

Tuloksen perusteella molemmilla joukkueilla on edelleen mahdollisuus saada kotietu pudotuspeleihin.

Somero pelaa vielä maanantaina kotonaan rästipelin LiigaEuraa vastaan ja viimeisellä kierroksella se kohtaa vieraspelissä  Hämeenlinnan.

Pislaplokin viimeinen kamppailu on Kuusamo kotona.

Ottelu oli kokonaisuudessa varsinaista vuoristorataa. Ensimmäistä erää vei Somero johtaen sitä jo 7-2 , mutta Pislaplokin nousi ohi selkeään erävoittoon. Passari Outi Polso pääsi käyttämään koko joukkueen hyökkäysarsenaalia. Missie Stidhamin avuksi tulivat Mirtha Uribe ja Jenni Tuovila.

Toinen erä oli pitkä ja raastava. Molemmille tarjottiin eräpalloa useamman kerran. Loppujen lopuksi kotijoukkue oli onnekkaampi ja voitti maratonerän 31-29. Ottelun päätuomari Kari Suominen oli vaikeuksissa lähes koko pelin ajan. Hänen tuomaroinnissa oli epävarmuutta, josta kärsi selkeästi Pislaploki. Jopa kotijoukkueen kannattajat olivat ymmällään päätuomarin rajuistakin kotijoukkuetta suosivista puhalluksista.

Kolmas erä oli puolestaan Pislaplokin hallintaa, vaikka Suomisen puhallukset puhuttivat  tässäkin erässä. Pislan torjunta-ja puolustuspeli oli kuitenkin kohdillaan, eikä Somero päässyt mukaan kuin ajoittain erän lopussa. Päivän torjunnat menivät Pislaplokille 14-8.

Neljäs erä oli Pislaplokin heikoin. Peräti 11 omaa virhettä helpottivat Someron erävoittoa. Konkari yleispelaaja Annukka Talvitie nosti tehojaan apunaan hakkuri Lubova Tihomirova, jotka saivat luottoa passari Hanna Anttilalta.

Viides erä lähti Pislaplokilta hyvin käyntiin. Mukava 4-0 johto kääntyi kuitenkin pian 5-9 Somerolle. Vierasjoukkueen aloitukset helpottuivat ja vastaanotto pehmeni hetkeksi. Se riitti Somerolle, joka kuittasi erän 15-10. Voitolla Somero kavensi pisteellä Pislaplokin etumatkaa.

Parhaat pisteiden tekijät: Pislaploki  Stidham 20/+5, Uribe 17/+8, Tuovila 14/+6, Pekkarinen 12/+4

Somero: Tihomirova 25/+13, Talvitie 21/+7

Lähivakuutuspisteet: 3/Talvitie 2/Stidham 1/Tihomirova

 

Etusivu
Uutiset
Kuvagalleria
Otteluohjelma
Pelaajat
Yhteistyökumppanit
Yhteystiedot
Videot
Taustatarina

Fanituotteet


Ajankohtaista

23.01.2012 ::: Pislaploki ei pystynyt ahdistamaan LP Viestiä

Pihtiputaan Pislaploki ei pystynyt hyvästä alusta huolimatta ahdistelemaan 104. peräkkäisen suomalaisista joukkueista voittanutta LP Viestiä ...

---------------------------

Ajankohtaista

21.01.2012 ::: Pislaploki kukisti kesyn Kuusamon Pallo-Karhut Viitasaarella

Pihtiputaan Pislaplokin ja Kuusamon Pallo-Karhujen kolmas kohtaaminen naisten lentopallon mestaruusliigakaudella ...




© PislaPloki. Kaikki oikeudet pidätetään.