Neljäs sija toisen kerran peräkkäin
Kausi 2010- 2011 on taputeltu.
Tulos oli se, mitä ainakin lähdettiin hakemaan. Tokihan parannusta jokainen toivoi, mutta mielestäni mielenkiintoinen ja haastavakin kausi päättyi tämän porukan maksimaaliseen suoritukseen, ottaen huomioon kauden aikaiset tapahtumat ja viime metrien loukkaantumiset.
Pieni vilkaisu peruutuspeiliin:
Kevät ja kesä rakenneltiin joukkuetta ja saatiinkin nipullinen taitavia pelureita ja hienoja persoonia Pislaplokin pelipaitaan: edelliskauden osaajia sekä muutamia uusia kasvoja. Saatiin hyvää kilpailua eri pelipaikoille ja tyyppeinä upeita joukkuepelaajia. Suurena asiana oli kaksi erilaista pelityylin omaavaa passaria.
Mutta heti kauden ensimmäisessä pelissä rouva Fortuna taas ilmoitti olemassaolostaan: toisen passarin Outin loukkaantuminen ja kausi oli siinä hänen kohdaltaan. Sinänsähän tilanne ei uusi, koska viime kausi mentiin yhdellä pelinrakentajalla, mutta ehkä kukaan ei tätä toivonut /ajatellut. Mutta, tämä on urheilua ja kaikkea voi sattua. Toisen turma, on toisen onni: tämän ansiosta Ella saikin suuren roolin pelin pyörittämisestä. Hyvää tukea Ellalle antoivat meidän hihaspesialistit, yleispelaajamme Missie, Taija, Jenni ja takakentän erikoisnaiset Sanna ja Kirsi, Ellan makoisista passeista palloa takoi kenttään yleispelaajiemme lisäksi sähäkät keskipelaajat Nikolina, Hanna ja Heli. Hakkurin paikalla palloa alkukaudesta paukutti Whitney ja loppukaudesta Brittney. Kaikki ansaitsevat ison kiitoksen koko kaudesta asenteesta ja motivaatiosta tehdä tätä hienoa lajia Suomen lentopallokartalla!
Kauteemme mahtui paljon tapahtumia: hyviä, huonoja, isoja ja pieniä (niitä sen kummemmin erittelemättä, koska niitä on niin monia..), niin peleissä kuin reeneissäkin. Tilannekomiikka oli mielestäni melkoista näiden sanataitureiden kanssa, jotka positiivisuudellaan ja sanavalmiudellaan saivat monia nauruja aikaisiksi. Peleissä tehtiin upeita venymisiä, suorituksia ja tuuletuksia, jotka varmaan jäivät katsojien ja pelaajienkin mieliin. Ja tokihan matkaan mahtui epäonnistumisia ja pettymyksiäkin sekä loukkaantumisia, varsinkin loppumetreillä (mm. Missien selän ja polven tilanteet ja Hannan akilles- jänne), mutta nämä kaikki kuuluvat urheiluun. Näiden kokemusten myötä meillä on mahdollisuus kasvaa paremmiksi, rohkeammiksi ihmisiksi ja pelaajiksi.
Kaikkien näiden tapahtumien jälkeen näen, että toisen kerran peräkkäin olla nelonen tässä tiukassa kilpailussa on äärimmäisen hieno saavutus. Meidän taaksemme jäi muutamia porukoita, nälkäisiä pelureita, jotka varmaan olisivat halunneet saada kokemuksia mitalipeleistä. Taaksemme jäi organisaatioita, jotka olisivat halunneet saada tiettyä vakautta ja jatkuvuutta toimintaansa. Me sinne punnersimme runkosarjan vitospaikalta! Olkaamme ylpeitä siitä kaikki pohjoisen Keski-Suomen ihmiset isommallakin alueella, koska mitalipeleihin pääsy ei ole itsestään selvyys tässäkään lajissa ja näin pienellä paikkakunnalla varsinkaan. Tehkäämme yhdessä töitä ja puhaltakaamme yhteiseen hiileen, jotta jonakin päivänä voisimme juhlistaa mitalia tässä upeassa lajissa täällä Keski-Suomessa, paikkakunnalla nimeltään Pihtipudas!
Ja tästä menneestä mukavasta kaudesta haluan kiittää hienoa tiimiäni, joka ympärilläni auttaa tämän paketin pyörittämisessä salilla ja reissuilla, videopalavereista puhumattakaan sekä pelaajien ruokailuista ja lihaskunnosta huolta pitävät huiput ihmiset: Iso kiitos Martti, Mikko, Jarkko, Marko, ja Raija! Kiitokset Artolle antoisista keskusteluista ja tilanteiden /tunteiden jakamisesta, kaikista käytännön pikkujuttujen huolehtimisista ja pelaajien asioiden hoitamisista, varsinkin kuljetuskaluston osalta!
Kiitokset seuran talous- ja johtoryhmän ihanille, aikaansaaville ihmisille, jotka jaksavat tehdä taustalla hurjasti töitä toimintamme eteen ja ylipäätään, että pelaaminen on mahdollista!
Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille, jotka lähtevät joka kausi mukaan tähän hienoon toimintaan, ja taloudellisesti tai materiaalisesti mahdollistavat naisten liiga lentopalloilun Pihtiputaalla!
Viimeiseksi muttei vähäisimpänä, suuri kiitos ihanalle talkooväelle! Ihmisille, jotka tekevät ansiokasta työtä joukkueemme taustalla ja peleissä. Ihmisille, jotka huolehtivat hienosta yleisöstämme, mm. makoisilla makkaroilla ja suussa sulavilla munkeilla. Ihmisille, jotka pelitilanteissa pyörittävät pallot syöttäjille ja kuivaavat kentän hiestä. Ihmisille, jotka mm. myyvät lippuja, tekevät pelipöytäkirjan, laittavat peliareenan valmiiksi, kuuluttavat, soittavat musiikkia jne. Kaikille, jotka pienesti tai isosti osallistuvat toimintaamme: suuri kiitos erikseen ja yhteisesti!
Kiitos kaikille kannattajille, katsojille, mukanaeläjille, jatketaan ensi kaudella!
Nyt on pienen tauon paikka. Nauttikaamme aurinkoisista kevätpäivistä ja mukavasta kesästä!
Näemme jälleen ensi kaudella
Teitä kaikkia halaten
Satu
Ja hei kaikki: ”...don`t stop believing...”
Kun Pislaplokin sirkus Viitasaarelle lähti
 |
Pislaplokin Mestaruusliigan ensimmäinen kotiottelu Kuusamon Pallo-Karhuja vastaan pelattiin ristiriitaisia tunteita herättäen uudella ja hehkeällä Viitasaari Areenalla, joka sijaitsee yllätyksellisesti Viitasaarella. Tilaisuus toimitti hallin vihkiäistilaisuuden virkaa antaen samalla myös viitasaarelaisille mahdollisuuden päästä tietoisiksi siitä, millaisesta urheilukulttuurillisesta viipaleesta he ovat jääneet paitsi tähän asti. Joukkueellinen sirkustaiteilijoita kävi tekemässä tuttavuutta areenaan jo kuluneella viikolla muutamien jonglöörausreenien muodossa, jotta sirkusteltan seiniin, lattiaan ja lämpötilaan saataisiin muodostettua kotiedun kannalta suosiollinen yhteys.
Allekirjoittanut oli saanut epäonnekkaan Kangasala-pelin loukkaantumisalttiusnäyttöjen perusteella kunnian ylentää itsensä kapteenista joukkueenjohtajaksi. Tittelinhimo on petollinen ominaisuus, sillä pian pelin alkamisen jälkeen totesin roolini olevan aivan liian haasteellinen pelistä selviämiseen. |
Tulostietojen päivittäminen teksti tv:lle tekstiviestien muodossa ei ollut kaikkein tehokkain kanava purkaa ottelutilanteen aiheuttamaa adrenaliinitulvaa, mutta toisaalta se tarjosi pakokeinon todellisuudesta, kun sirkusareenan tapahtumat muksauttelivat henkistä tasapainoa. Yleisöä tulvi halliin lähes puolentuhatta (eikö vaan kuulostakin huikealta ilmaistuna noin?), toivottavasti mahdollisimman moni näistä ensikertalaisia ja tapahtumaan tyytyväisiä.
Itse asiassa itse asiasta eli itse pelistä en itse minä osaa sanoa oikeastaan mitään. Kokonaiskuvan saaminen kentällä häslätessäkin on kinkkistä, saati seuratessa tapahtumia sivusta puolipaniikissa. Pelistä ulkoistettuna tein seuraavia edistyksellisiä huomioita: joukkuehenki oli palannut omimmalle tasolleen, mikä avasi pelin kaikki osa-alueet edellisviikon lukoista. Selvimmät erot vastustajajoukkueeseen syntyivät vastaanotossa sekä hyökkäystehokkuudessa. Sirkustirehtööri Natusen päätös siirtää Serbian ihme Nikolina hakkurin paikalle tarjosi Ellalle mahdollisuuden entistä monipuolisemman hyökkäyspelin pyörittämiseen. Keskikaksikko Virtanen-Härkänen hoiteli oman osuutensa luotettavasti. Jonglööri-Jenni piristi kaikkien päivää pelaamalla ennakkoluulottoman ottelun. Jenkkiakrobaatti Stidham palasi kapteenin ominaisuudessa takaisin omalle notkealle tasolleen tehden tyylipuhdasta jälkeä jokaisella osa-alueella. Takakentän varmaakin varmempi hihaklovni Sanna ei liberona pettänyt joukkueenjohtajan odotuksia (jotka eivät koskaan ole kovin vaatimattomia). Kirsi teki pyörähdyksiä kentälle säikyttelemään vastustajan syöttäjiä. Tykinkuulana toimi pallo, tykkeinä laajana rintamana sarja hyökkääjiä sekä syöttäjiä, mikä takasi vaikeudet Pakan vastaanotolle. Takaa-ajoasemistakin kentän työryhmä hoiti erät kotijoukkueen eduksi Pakan kamppailessa tiukasti vastaan erityisesti jatkopalloille viedyssä toisessa erässä. Lyhyen, mutta tomeran ja tehokkaan esityksen päätteeksi avausvoitto Pislaplokille 3-0.
Kaikkien kokonaisten kolmen kultaisen pisteen lisäksi lauantain netoksi saavutettiin vaurioita kärsinyt itseluottamus entistä ehompana takaisin, toivon mukaan upouusia kannattajia sekä pätevät ja pitävät todisteet siitä, että Pislaplokin kotietua ja ylistettyä kotisalitunnelmaa ei kaikesta kotoisuudestaan huolimatta tee Tahkonpolun sali, vaan se Yleisö.
Sirkusprinsessoistaan ylpeä jalkapuolijoukkueenjohtaja Polso
Katse menneeseen kauteen 2009-2010
Taas yksi kausi takana. On pienen yhteenvedon aika. Tarkoitan oikeasti PIENEN, koska sen olen jo huomannut, että jokaisesta kaudesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan!! Sen verran tapahtumarikkaita aikoja on joukkueen rakentamisesta viimeiseen pillin vihellykseen. Ja juuri näiden erilaisten vaiheiden ja tapahtumien takia voi sanoa, että joukkueurheilu on mukavaa ja antoisaa!!
Kauteen lähdettiin hiukan odottavan kuulostellen: kesällä harjoiteltiin erilaisilla koostumuksilla, uusia pelaajia liittyi porukkaan pikkuhiljaa, turnauksia pelattiin ja uudet kasvot ottivat ensiaskeleita liigajoukkueeseen, ”vanhojen” kannustamana.
Syyspuoli kaudesta (lokakuusta joulutaukoon) meni hienosti taistellen ja sarjataulukossa oltiin nelosena. Peliin alkoi tulla varmuutta ja joukkuehenki oli muotoutunut viihtyisäksi ja iloisesti pirskahtelevaksi. Joulutauko tuli sopivaan paikkaan, ajatellen mm.muutamien pelaajien jalkojen tilannetta, sekä kaikille pieni breikki rentoutumista ja läheisten tapaamista.
Joulutauolta tultiin hyvin latautuneena ja hiukan harjoiteltunakin. ”Miss Fortuna” tuli tammikuun lopulla kuvioihin ja antoi haastetta valmentajille ja pelaajille muljauttamalla Nikolinan nilkan. Porukka otti hienosti haasteen vastaan ja taistelu jatkui. Lisäksi seurajohtokin eli hienosti tilanteessa mukana: otettiin kolmas ulkomaalainen.
Haasteista ja muutoksista vahvistuneena porukka taisteli upeasti runkosarjan neljänneksi. Näinollen tie vei puolivälieriin ja muutaman kauden jälkeen saatiin Pihtipudas-saliin play off- fiulinkia!!!
Puolivälierissä hieno, määrätietoinen taistelu toi kaksi voittoa Liiga- Eurasta. Paikka mitalipeleihin oli taskussa!!!
Välierissä vastaan tuli, tämän hetken Suomen paras joukkue LP Viesti. Vastus osoittautui liian kovaksi, mutta kunniakkaasti joukkue taisteli, varsinkin toinen peli kotona oli huikeaa taistelua ja tunnelma oli mahtava salissa.
Kausi loppui kahteen pronssipeliin OrPoa vastaan. Ehkä nuoruus ja kokemattomuus näkyi näissä peleissä, vaikka toisessa pelissä olikin hienoa taistelemista huisan kotiyleisön tukemana. OrPon kovuus ja mitalipelien rutiini tuli esille kahdella vahvalla 3-0 voitolla ja meidän oli tyytyminen neljänteen sijaan. Toki viimeiset tappiot harmittivat, mutta kokonaisuus huomioon ottaen tulos oli aika maksimaalinen suoritus tällä materiaalilla.
Koko kauden olen ollut ylpeä pelaajistani. Se, mitä he ovat antaneet jokainen itsestään porukalle, on ollut hienoa. Koulujen, töiden, reissaamisten, yo-kirjotusten, tenttien ohella pelaajat ovat hienosti pystyneet keskittymään myös harjoitteluun kehittyen itse ja vieneet omalla tekemisellä porukkaa eteenpäin. Kiitos kaikille pelaajille!
Jotta pelaajien kanssa hommat toimii salilla, niin peleissä kuin reeneissäkin, siellä tarvitaan ”staffia” erilaisiin juttuihin. Kiitokset Mikolle, Markolle ja Jarkolle avusta ja mukana olosta!
Kiitokset seuran väelle kaikille, jotka siellä taustalla hoidatte, mitä kummallisimpia, niin pienimpiä kuin isompiakin asioita, jotta suuressa kuvassa kaikki toimii! Yhteistyökumppaneille ja talkooväelle iso kiitos menneestä kaudesta! Yleisö, joka on aivan huikea Pihtiputaalla, kiitos käsinkosketeltavasta tuesta ja kannustuksesta, jota olemme saaneet koko kauden!
Henkäistään hiukan ja jatketaan ensi kaudella! Mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille!
Satu
Terveiset Alabaman auringosta!
 |
Elokuun 3. päivä nousin koneeseen kohti suurta tuntematonta. Mahanpohjassa lenteli yhtä aikaa jännittyneitä, pelokkaita, innostuneita ja onnellisia perhosia. Pitkäaikainen unelmani lähteä Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan oli toteutumassa. Lähes kaksi vuotta haaveilua, suunnittelua, taustatyötä, kielikokeita, paperisotaa, itkua ja hampaiden kiristystä takana - uusi elämä edessä.
Täällä sitä nyt sitten ollaan. Vieläkin täytyy aina silloin tällöin nipistellä itseään, ettei luulisi tätä vain päiväuneksi. Seitsemän viikkoa on vierähtänyt todella nopeasti. Alkuhulinoiden jälkeen elämä on asettunut aloilleen ja arki pyörähtänyt mukavasti käyntiin.
Mun koulun nimi on University of South Alabama (sijaitsee Mobilen kaupungissa, aivan etelärannikolla). Valitsin pääaineekseni bisneksen.
|
Jenkkien koulutustaso on hieman Suomea jäljessä; paikkailevatkin lukion jättämia aukkoja yliopistossa. Niinpä kaikki opiskelijat saavat/joutuvat ottamaan myös yleisiä aineita kurssivalintoihinsa. Mun syyslukukauden lukujärjestykseen kuuluu ekonomian, bisneksen ja saksan alkeet, englannin kirjoituskurssi sekä tietotekniikka. Opiskelu vieraalla kielellä teettää kieltämättä paljon töitä, mutta vaivannäkö palkitaan aina.
Pelaan siis yliopiston joukkueessa – Go Jaguars! Treenejä riittää ja kovaa mennään. Harjoitusturnauksetkin ovat alkaneet; saaliina seitsemän voittoa ja neljä tappiota. Itse en ole valitettavasti vielä pelikentälle asti selvinnyt. NCAA-liiga tutkii vieläkin mun tapausta ja on asettanut pelikiellon. He luokittelevat mut ammattilaiseksi. Yksi kyseisen liigan lukuisista säännöistähän on, että ammattilaisurheilijat eivät saa osallistua kilpailutoimintaan. Nyt siis odotellaan, jos meidän valitus menisi läpi ja rangaistus alenisi. Veri vetää kentälle, mutta onneksi saan kuitenkin harjoitella joukkueen kanssa ja käydä koulua normaalisti. Vielä koittaa sekin päivä, kun saan taas vetää numeropaidan päälleni.
Koti-ikävä ei ole ehtinyt iskemään – suuri kiitos Skypelle. Mutta pakko kyllä myöntää, että odotan joulutaukoa jo nyt kovasti. Saan olla Suomessa ruhtinaalliset neljä viikkoa! Pääsen jopa näkemään Pislan viimeisen syyskauden pelin.
Mukavaa syksyn jatkoa teille kaikille lentopallofaneille! Rientäkää sankoin, äänekkäin joukoin Pihtipudassaliin kannustamaan tyttöjä hyviin suorituksiin. Mä tsemppaan täältä käsin.
Lisäkuulumisia voi lukea mun blogista http://annakatariina.wordpress.com.
Terveisin,
Kata
Elosalamia ja munkkirinkilöitä
Kesä on vaihtunut syksyksi ja puiden lehdet muuttavat väriään kuin liputtaen menneen kesän muistolle. Kohta on aika kerätä grillit ja pihakalusteet talvisäilöön ja etsiä vaatekomeroiden kätköistä lämpimämpiä asusteita.
Mutta kaikilla vuodenajoilla on viehätyksensä. Syksy tuo mukanaan lentopallon ja pelejä seuratessa syksyn pimeys ja ajoittainen ankeus unohtuu. Välillä ei aina muista, kuinka kova juttu on, että Pihtiputaan kokoisessa pitäjässä aloitetaan jo seitsemäs liigakausi. Kuuteen aikaisempaan kauteen on mahtunut monia unohtumattomia hetkiä, voiton huumaa ja karvaita tappioita. Kaava tuskin muuksi muuttuu tälläkään kaudella, sillä ”urheilusoppa” on keitetty niin monimutkaisista aineksista, että lopputulosta ei voi ennakkoon tietää. Mutta ne, jotka ovat kauhansa kattilaan laittaneet ovat tehneet sen tänäkin kesänä huolella ja vaivojaan säästämättä. Tämä pätee niin pelaajiin, valmennustiimiin, seuraväkeen kuin tukijoihinkin.
Kohta on katsojien vuoro astua kuvaan. Toivotaan, että katsomoihin saadaan nykyisten lisäksi myös paljon uusia kannustajia. Katsojien panos vaikuttaa niin ilmapiiriin kotipeleissä kuin seuran taloudellisiin mahdollisuuksiin pitää toimintaa yllä. Ei muuta kuin suurella joukolla kausikortteja hankkimaan ja pelejä seuraamaan!
Nyt kun joukkue alkaa olla koossa, en malta olla kertomatta viime keväästä ja kesästä. Ne menivät suurelta osalta sähköpostien ja puheluiden kanssa. Opiskelu- ja työkuviot vaikuttavat niin monella tavoin pelaajien ratkaisuihin, että kaikkien palasten yhteen sovittaminen on kuin kasaisi huoneen kokoista palapeliä. Kun viimeiset palat napsahtavat paikoilleen, se tuntuu uskomattoman helpottavalta.
Elokuun lopulla joukkueeseen liittyi pirteä Kalifornian tyttö Missie. Martti soitti ja yhdessä mietittiin miten hänet saataisiin kätevästi Pihtiputaalle. Loppujen lopuksi se kävi aika näpsäkästi. Minulle sattui uuden automallin koulutus Hämeenlinnaan keskiviikoksi. Jottei päivät venyisi liian pitkiksi, menin jo tiistai-iltana tuttavan luokse Jyväskylään yöksi. Aamulla herätys viiden aikaan ja sitten Hämeenlinnaan kurssille. Päivä meni rattoisasti uusia automalleja kokeillen. Sitten Helsinkiin tyttären luokse muutamaksi tunniksi lepäämään. Vastaanotto oli lämmin, jopa musta Mörkö-kissa otti minut kiehnaten vastaan. Missien lento tuli 23.30 ja puolenyön aikaan saimme kapsäkit kyytiin ja lähdimme Astralla kohti Pihtipudasta.
Taivas repesi ja vettä tuli niin paljon, että jos sitä olisi tullut enemmän, yläkerran isäntä olisi joutunut jakamaan pisaroille vuoronumeroita. Mahtavat elosalamat valaisivat taivasta miljoonien volttien voimalla. Oli siinä ajokeliä kerrakseen!
Kalifornian tyttö veteli hetken sikeitä, mutta Tähtihovin kohdalla oli pakko pitää paussi. Kahvi piristi kummasti ja kyytiläiselle maistui sämpylä ja tee. Tiskillä hän kysäisi kainosti munkkirinkilää osoittaen, että voinko ottaa vielä tällaisen. No mikä ettei, pitäähän ulkolaisen saada maistaa suomalaista munkkirinkilää. ”Munkki” onkin ensimmäinen suomen sana, jonka Missie oppi muistamaan!
Viiden aikaan aamulla olimme Putaalla. Laitoin kellon soimaan yhdeksältä, neljän tunnin uni ennen työpäivän alkua tekisi hyvää. Haaveeksi jäi, sillä seitsemän jälkeen remonttimiehet tulivat poraamaan. Kivisessä kerrostalossa se kuuluu paremmin kuin yksikään herätyskello. Olihan siinä reissulla mittaa, mutta mitäpä sitä ei tekisi lentopallon hyväksi!
Salilla nähdään!
Terveisin Arto
PS. Siitä puhelurumbasta vielä sen verran, että lähtiessäni em. ”hakureissulle” kysyin vaimolta, että pärjääkö hän pari päivää yksin. Hän tokaisi; ”totta kai pärjään, mutta onhan täällä aika hiljaista…kun sinä et ole puhumassa kännykkään” |
