"Kesälomaa" Pihtiputaalla
 |
Kesäkuun omatoiminen harjoittelu oli ohi ja yhteistoiminta Pihtipudas-salin liepeillä alkoi aurinkoisena maanantai-iltana 5.7. Mukava joukkuetovereiden jälleennäkeminen vaihtui alle viidessä minuutissa Jennin ja Sannan kamppailuun urheilukentän kuumuutta, korkeita aitoja ja pitkiä juoksukierroksia vastaan. Eipä ollut Satu armeliaampi tänäkään vuonna.
Kaksin jatkoimmekin koko viikon, jonka ohjelma koostui muutamasta puntista ja kulmikkaista ensikosketuksista mikasan kanssa.
|
Toinen harjoitusviikko sai piristystä Outista, joka saapui sulostuttamaan iltaharjoituksia ahkeran työntekonsa ohella (Kunto-Näppi Kinnulassa, sinne vain kaikki Outin hoitoon). Saimme kohdata heinäkuun päivinä myös uusia kasvoja, kun Ella ja Hanna pyörähtelivät harjoituksissa, minkä töiltään kerkesivät.
Helteet olivat armottomat ja Pudas-salin ilmastointi pysyi mykkänä. Taukoja kuumiin lajiharjoituksiin saatiin kätevästi pyörähtämällä hiestä läpimärällä paidalla lattian pinnassa, jolloin lattian kuivaamiseen kului aikaa useampi minuutti (joskin Martin ja mopin saapumisen jälkeen hiukan vähemmän). Jenni puolestaan huolehti, että Pudas-salissa alkoi jälleen iloinen musiikin jytke ja fiilis pysyi korkealla. Vaan olihan meillä rentoutumisen hetkiäkin: Otettiin aurinkoa ja uitiin Hiekassa, saunottiin ja grillattiin Jarkon luona ja lusikallinen jäätelöäkin saattoi mennä suuhun. Outin syntymäpäiviä juhlittiin oikein mansikoiden kera. Marko aloitti kauden hierontaurakkansa aukomalla kesän aikana jäykistyneitä lihaksia. Tämä toimenpide useimmille pelaajille vähemmän rentouttava, mutta kiitos kuitenkin.
Pislaplokin pelaajat ovat myös kukin vuorollaan käyneet antamassa tukea ja harjoitusvastusta "biitsareilleen" Outille ja Taijalle. Eipä mennyt hukkaan tämäkään. Onnittelut molemmille finaalipaikasta ja Outille ja Kirsille aivan upeasti saavutetuista SM-mitaleista.
Elokuun alun koittaessa postityttö Heli oli saanut tarpeekseen ihailijapostista ja saapui kassiensa kanssa Putaalle. PislaPloki-kämpän pakastin alkoikin täyttyä marjoista, kun ahkera espoolaistyttö houkutteli marjanpoimintaan vuoroin Sannaa, Jenniä ja Hannaa.
Terveelliset elämäntavat ovatkin olleet Pislaplokin kesäkauden avainsana. Grillissä on paistunut kanaa ja vihanneksia, Jarkko on tarjoillut herkullisia salaattiannoksia ja itse päävalmentaja Natunen on kunnostautunut liikuntatarrojen keräilemisessä. Itse toteutetusta liikuntasuorituksesta (pelaajilla teettäminen ei kelpaa) saa yhden tarran. Kyseinen kuntoliikkuja on nähty kävelevän hallille jopa kaatosateessa, bravo!
Eilen harjoituksissa lyötiin kävijäennätys, kun reeneihin osallistui 7 pirteää pelaajaa, 2 ylipirteää valmentajaa, Jarkko ja näytti katsomon puolella olevan muutama Ihalainenkin. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että pelaajat koostuivat kahdesta passarista ja kolmesta keskarista. Jenni ja Sanna odottelevat edelleen lisää "normaaleja" pelaajia harkkoihin. Tähän saadaan toivottavasti muutos lähipäivinä;)
-Sanna
Katse menneeseen kauteen 2009-2010
Taas yksi kausi takana. On pienen yhteenvedon aika. Tarkoitan oikeasti PIENEN, koska sen olen jo huomannut, että jokaisesta kaudesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan!! Sen verran tapahtumarikkaita aikoja on joukkueen rakentamisesta viimeiseen pillin vihellykseen. Ja juuri näiden erilaisten vaiheiden ja tapahtumien takia voi sanoa, että joukkueurheilu on mukavaa ja antoisaa!!
Kauteen lähdettiin hiukan odottavan kuulostellen: kesällä harjoiteltiin erilaisilla koostumuksilla, uusia pelaajia liittyi porukkaan pikkuhiljaa, turnauksia pelattiin ja uudet kasvot ottivat ensiaskeleita liigajoukkueeseen, ”vanhojen” kannustamana.
Syyspuoli kaudesta (lokakuusta joulutaukoon) meni hienosti taistellen ja sarjataulukossa oltiin nelosena. Peliin alkoi tulla varmuutta ja joukkuehenki oli muotoutunut viihtyisäksi ja iloisesti pirskahtelevaksi. Joulutauko tuli sopivaan paikkaan, ajatellen mm.muutamien pelaajien jalkojen tilannetta, sekä kaikille pieni breikki rentoutumista ja läheisten tapaamista.
Joulutauolta tultiin hyvin latautuneena ja hiukan harjoiteltunakin. ”Miss Fortuna” tuli tammikuun lopulla kuvioihin ja antoi haastetta valmentajille ja pelaajille muljauttamalla Nikolinan nilkan. Porukka otti hienosti haasteen vastaan ja taistelu jatkui. Lisäksi seurajohtokin eli hienosti tilanteessa mukana: otettiin kolmas ulkomaalainen.
Haasteista ja muutoksista vahvistuneena porukka taisteli upeasti runkosarjan neljänneksi. Näinollen tie vei puolivälieriin ja muutaman kauden jälkeen saatiin Pihtipudas-saliin play off- fiulinkia!!!
Puolivälierissä hieno, määrätietoinen taistelu toi kaksi voittoa Liiga- Eurasta. Paikka mitalipeleihin oli taskussa!!!
Välierissä vastaan tuli, tämän hetken Suomen paras joukkue LP Viesti. Vastus osoittautui liian kovaksi, mutta kunniakkaasti joukkue taisteli, varsinkin toinen peli kotona oli huikeaa taistelua ja tunnelma oli mahtava salissa.
Kausi loppui kahteen pronssipeliin OrPoa vastaan. Ehkä nuoruus ja kokemattomuus näkyi näissä peleissä, vaikka toisessa pelissä olikin hienoa taistelemista huisan kotiyleisön tukemana. OrPon kovuus ja mitalipelien rutiini tuli esille kahdella vahvalla 3-0 voitolla ja meidän oli tyytyminen neljänteen sijaan. Toki viimeiset tappiot harmittivat, mutta kokonaisuus huomioon ottaen tulos oli aika maksimaalinen suoritus tällä materiaalilla.
Koko kauden olen ollut ylpeä pelaajistani. Se, mitä he ovat antaneet jokainen itsestään porukalle, on ollut hienoa. Koulujen, töiden, reissaamisten, yo-kirjotusten, tenttien ohella pelaajat ovat hienosti pystyneet keskittymään myös harjoitteluun kehittyen itse ja vieneet omalla tekemisellä porukkaa eteenpäin. Kiitos kaikille pelaajille!
Jotta pelaajien kanssa hommat toimii salilla, niin peleissä kuin reeneissäkin, siellä tarvitaan ”staffia” erilaisiin juttuihin. Kiitokset Mikolle, Markolle ja Jarkolle avusta ja mukana olosta!
Kiitokset seuran väelle kaikille, jotka siellä taustalla hoidatte, mitä kummallisimpia, niin pienimpiä kuin isompiakin asioita, jotta suuressa kuvassa kaikki toimii! Yhteistyökumppaneille ja talkooväelle iso kiitos menneestä kaudesta! Yleisö, joka on aivan huikea Pihtiputaalla, kiitos käsinkosketeltavasta tuesta ja kannustuksesta, jota olemme saaneet koko kauden!
Henkäistään hiukan ja jatketaan ensi kaudella! Mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille!
Satu
Terveiset Alabaman auringosta!
 |
Elokuun 3. päivä nousin koneeseen kohti suurta tuntematonta. Mahanpohjassa lenteli yhtä aikaa jännittyneitä, pelokkaita, innostuneita ja onnellisia perhosia. Pitkäaikainen unelmani lähteä Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan oli toteutumassa. Lähes kaksi vuotta haaveilua, suunnittelua, taustatyötä, kielikokeita, paperisotaa, itkua ja hampaiden kiristystä takana - uusi elämä edessä.
Täällä sitä nyt sitten ollaan. Vieläkin täytyy aina silloin tällöin nipistellä itseään, ettei luulisi tätä vain päiväuneksi. Seitsemän viikkoa on vierähtänyt todella nopeasti. Alkuhulinoiden jälkeen elämä on asettunut aloilleen ja arki pyörähtänyt mukavasti käyntiin.
Mun koulun nimi on University of South Alabama (sijaitsee Mobilen kaupungissa, aivan etelärannikolla). Valitsin pääaineekseni bisneksen.
|
Jenkkien koulutustaso on hieman Suomea jäljessä; paikkailevatkin lukion jättämia aukkoja yliopistossa. Niinpä kaikki opiskelijat saavat/joutuvat ottamaan myös yleisiä aineita kurssivalintoihinsa. Mun syyslukukauden lukujärjestykseen kuuluu ekonomian, bisneksen ja saksan alkeet, englannin kirjoituskurssi sekä tietotekniikka. Opiskelu vieraalla kielellä teettää kieltämättä paljon töitä, mutta vaivannäkö palkitaan aina.
Pelaan siis yliopiston joukkueessa – Go Jaguars! Treenejä riittää ja kovaa mennään. Harjoitusturnauksetkin ovat alkaneet; saaliina seitsemän voittoa ja neljä tappiota. Itse en ole valitettavasti vielä pelikentälle asti selvinnyt. NCAA-liiga tutkii vieläkin mun tapausta ja on asettanut pelikiellon. He luokittelevat mut ammattilaiseksi. Yksi kyseisen liigan lukuisista säännöistähän on, että ammattilaisurheilijat eivät saa osallistua kilpailutoimintaan. Nyt siis odotellaan, jos meidän valitus menisi läpi ja rangaistus alenisi. Veri vetää kentälle, mutta onneksi saan kuitenkin harjoitella joukkueen kanssa ja käydä koulua normaalisti. Vielä koittaa sekin päivä, kun saan taas vetää numeropaidan päälleni.
Koti-ikävä ei ole ehtinyt iskemään – suuri kiitos Skypelle. Mutta pakko kyllä myöntää, että odotan joulutaukoa jo nyt kovasti. Saan olla Suomessa ruhtinaalliset neljä viikkoa! Pääsen jopa näkemään Pislan viimeisen syyskauden pelin.
Mukavaa syksyn jatkoa teille kaikille lentopallofaneille! Rientäkää sankoin, äänekkäin joukoin Pihtipudassaliin kannustamaan tyttöjä hyviin suorituksiin. Mä tsemppaan täältä käsin.
Lisäkuulumisia voi lukea mun blogista http://annakatariina.wordpress.com.
Terveisin,
Kata
Elosalamia ja munkkirinkilöitä
Kesä on vaihtunut syksyksi ja puiden lehdet muuttavat väriään kuin liputtaen menneen kesän muistolle. Kohta on aika kerätä grillit ja pihakalusteet talvisäilöön ja etsiä vaatekomeroiden kätköistä lämpimämpiä asusteita.
Mutta kaikilla vuodenajoilla on viehätyksensä. Syksy tuo mukanaan lentopallon ja pelejä seuratessa syksyn pimeys ja ajoittainen ankeus unohtuu. Välillä ei aina muista, kuinka kova juttu on, että Pihtiputaan kokoisessa pitäjässä aloitetaan jo seitsemäs liigakausi. Kuuteen aikaisempaan kauteen on mahtunut monia unohtumattomia hetkiä, voiton huumaa ja karvaita tappioita. Kaava tuskin muuksi muuttuu tälläkään kaudella, sillä ”urheilusoppa” on keitetty niin monimutkaisista aineksista, että lopputulosta ei voi ennakkoon tietää. Mutta ne, jotka ovat kauhansa kattilaan laittaneet ovat tehneet sen tänäkin kesänä huolella ja vaivojaan säästämättä. Tämä pätee niin pelaajiin, valmennustiimiin, seuraväkeen kuin tukijoihinkin.
Kohta on katsojien vuoro astua kuvaan. Toivotaan, että katsomoihin saadaan nykyisten lisäksi myös paljon uusia kannustajia. Katsojien panos vaikuttaa niin ilmapiiriin kotipeleissä kuin seuran taloudellisiin mahdollisuuksiin pitää toimintaa yllä. Ei muuta kuin suurella joukolla kausikortteja hankkimaan ja pelejä seuraamaan!
Nyt kun joukkue alkaa olla koossa, en malta olla kertomatta viime keväästä ja kesästä. Ne menivät suurelta osalta sähköpostien ja puheluiden kanssa. Opiskelu- ja työkuviot vaikuttavat niin monella tavoin pelaajien ratkaisuihin, että kaikkien palasten yhteen sovittaminen on kuin kasaisi huoneen kokoista palapeliä. Kun viimeiset palat napsahtavat paikoilleen, se tuntuu uskomattoman helpottavalta.
Elokuun lopulla joukkueeseen liittyi pirteä Kalifornian tyttö Missie. Martti soitti ja yhdessä mietittiin miten hänet saataisiin kätevästi Pihtiputaalle. Loppujen lopuksi se kävi aika näpsäkästi. Minulle sattui uuden automallin koulutus Hämeenlinnaan keskiviikoksi. Jottei päivät venyisi liian pitkiksi, menin jo tiistai-iltana tuttavan luokse Jyväskylään yöksi. Aamulla herätys viiden aikaan ja sitten Hämeenlinnaan kurssille. Päivä meni rattoisasti uusia automalleja kokeillen. Sitten Helsinkiin tyttären luokse muutamaksi tunniksi lepäämään. Vastaanotto oli lämmin, jopa musta Mörkö-kissa otti minut kiehnaten vastaan. Missien lento tuli 23.30 ja puolenyön aikaan saimme kapsäkit kyytiin ja lähdimme Astralla kohti Pihtipudasta.
Taivas repesi ja vettä tuli niin paljon, että jos sitä olisi tullut enemmän, yläkerran isäntä olisi joutunut jakamaan pisaroille vuoronumeroita. Mahtavat elosalamat valaisivat taivasta miljoonien volttien voimalla. Oli siinä ajokeliä kerrakseen!
Kalifornian tyttö veteli hetken sikeitä, mutta Tähtihovin kohdalla oli pakko pitää paussi. Kahvi piristi kummasti ja kyytiläiselle maistui sämpylä ja tee. Tiskillä hän kysäisi kainosti munkkirinkilää osoittaen, että voinko ottaa vielä tällaisen. No mikä ettei, pitäähän ulkolaisen saada maistaa suomalaista munkkirinkilää. ”Munkki” onkin ensimmäinen suomen sana, jonka Missie oppi muistamaan!
Viiden aikaan aamulla olimme Putaalla. Laitoin kellon soimaan yhdeksältä, neljän tunnin uni ennen työpäivän alkua tekisi hyvää. Haaveeksi jäi, sillä seitsemän jälkeen remonttimiehet tulivat poraamaan. Kivisessä kerrostalossa se kuuluu paremmin kuin yksikään herätyskello. Olihan siinä reissulla mittaa, mutta mitäpä sitä ei tekisi lentopallon hyväksi!
Salilla nähdään!
Terveisin Arto
PS. Siitä puhelurumbasta vielä sen verran, että lähtiessäni em. ”hakureissulle” kysyin vaimolta, että pärjääkö hän pari päivää yksin. Hän tokaisi; ”totta kai pärjään, mutta onhan täällä aika hiljaista…kun sinä et ole puhumassa kännykkään” |
