Pislaploki ulos Suomen Cupista
Pislaplokin upea lauantain peli ei jatkunut kuin ajoittain sunnuntaina Orivedellä pelatussa Suomen Cupin puolivälierissä. Kotijoukkueen esitys oli kauttaaltaan tasaisempi ja virheettömämpi kuin Keski-Suomen ykkössikermän. OrPon 3-0 (25-17,25-19,25-21) voittopeli lähti käyntiin räväkästi. Katre Laanesin ja Andrea Kuivasen ryminäalku verkolla ja Pislaploki tehottomuus saivat jo selkeän 8-1 johdon, jota OrPo ei menettänyt koko erän aikana.
Toisessa erässä Pislaploki sai ajoittain otetta peliinsä. Se johti vielä 9-7, mutta Katre Laanesin taktiset aloitukset puuduttivat vierasjoukkueen vastaanoton lähes kokonaan. 17-9 tilanteesta ei Pislaploki enää noussut.
Kolmannessa erään Pislaploki terästäytyi. Kotijoukkue teki erässä peräti 8 omaa virhettä. Kahdessa erän heidän virhemääränsä oli ainoastaan 7 mokaa.Putaalaisten 12-10 johto hupeni jälleen Kuivasen aloitusvuorolla 12-16 tappioasemaan.
Erän lopussa Pislaploki vielä taisteli, mutta viimeinen latinki ja ruuti oli märkää. OrPo otti ansaitun voiton. Heidän passarinsa Jenni Petäjäjärvi pelasi parhaan peliinsä pitkään aikaan. Koko joukkue onnistui eteenkin puolustuksissaan ja aloituksissaan. Pislaploki yritti kovasti, mutta viimeistely ontui. Hyökkäyspelin hyökkäyssuunnant menivät liian yksipuolisiksi. Aloitusten vastaanotto toimi välillä, muutama pimeä hetki käänsi pelin kotijoukkueelle. Aloituksetkaan eivät myöskään onnistuneet taktisesti kuin suunniteltiin.Libero Tiina Tähtinen hoiti hommansa parhaiten.
-Ensi viikko menee taas haalarihommissa. Seuraavaksi keskitymme liigaan ja seuraavaan peliin. Hallitseva Suomen mestari Vanajan RC saapuu lauantaina Pihtipudas-saliin.Haluamme haastaa heidät todenteolla ja näyttää mitä todella osaamme, totesi valmentaja Martti Karjalainen ottelun jälkitunnelmissa.
Pislaploki:
Suvi Tuomaala 11/+6
Sini Häkkinen 9/-3
Maria Uunila 8/+6
Katariina Kananen 4/+1
Stepahanie Wheler 3/+1
Taija Pekkarinen 3/-6
Tiina Tähtinen vastaanotto 66,7
OrPo:
Katre Laanes 16/+13
Jonna Väätäinen 12/+2
Andrea Kuivanen 12/+5
Henna Aho 8/+5
Jenni Petäjärvi 5/++4
Merja Korhonen 3/+2
Noora Tikka 3/-2
Sonja Teittinen 62,5
Uutisarkisto »
|